Etelä-Karjalan Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunta, Pohjolankatu 23, 53100 Lappeenranta; puh. 020 496 6684, s-posti: ekamko@ekamko.net Palaute >>
   

EKAMKO - Toimintasektorit

1. Kansainväliset asiat eli KV

EKAMK:ssa kansainvälinen toiminta on pääsääntöisesti vaihto-oppilaiden tutorointia ja kansainvälisten tapahtumien järjestämistä. Näiden lisäksi annamme tietoa ja opastamme oman koulumme oppilaita, jotka ovat kiinnostuneet vaihto-oppilaaksi lähdöstä.

Touhutiimimme koostuu oppilaitoksemme kansainvälisyystoimistosta, yksikkökohtaisista kv-tutoreista sekä tietenkin oppilasyhdistyksen kansainvälisten asioiden vastaavasta, joka myös organisoi kv-tutortoimintaa.

Kouluumme tulee vuosittain satakunta vaihto-oppilasta, pääasiassa Saksasta, Kiinasta ja Venäjältä, mutta myös muita kansallisuuksia voit bongata koulumme käytäviltä. EKAMK:sta lähtee vaihtoon vuosittain suunnilleen saman verran opiskelijoita ja suosituimmat kohteet ovat Aasian maat, kuten Malesia ja Kiina, sekä Euroopan maat.

Myös sinulla on mahdollisuus osallistua kansainväliseen toimintaamme mikäli intoa vain löytyy. Omaa kielitaitoaan voi harjoittaa juttelemalla rohkeasti vaihto-oppilaidemme kanssa koulussa, tai olemalla mukana eri opiskelijatapahtumissa, joissa ihan varmasti tulee törmäämään ulkomaisiin opiskelijoihimme. Kv-tutoroinnista puolestaan tiedotetaan aina syksyisin, normaalin tutorhaun yhteydessä.

EKAMKO:ssa kansainvälisistä asioista lisätietoja antaa hallituksen KV-vastaava.

2. Sosiaalipolitiikka

Sosiaalipoliittinen (SOPO) toiminta pitää sisällään kaiken mitä kuuluu opiskelijan opiskeluaikaiseen toimeentuloon, asumiseen, terveyteen, hyvinvointiin ja opiskelun jälkeiseen hyvinvointiin. Tärkeitä asioita ovat mm. opintotuki, asuminen ja asumisen tuet, opintotukilautakuntien toiminta, terveydenhuolto ja materiaalimaksut.

Oman opiskelijakuntasi SOPO-vastaavan tehtävänä on siis auttaa ja neuvoa kanssaopiskelijoitaan edellä mainituissa asioissa aikaan ja paikkaan katsomatta. Häneltä voit rohkeasti kysyä apua ongelmaasi ja mikäli vastausta ei heti tule "kuin apteekin hyllyltä", niin asia selvitetään mahdollisimman nopeasti kysymällä neuvoja paremmin asiasta tietävältä.

3. Vapaa-aika

Vapaa-aika sektorin tavoitteena on opiskelijoiden liikuttaminen niin opiskelijarientojen kuin liikunnallisten harrastusten parissa muuallakin kuin kouluympäristössä. Suuntauksina on erilaisten harrastustoimintojen kehittäminen, jotta saadaan koulu ja ns. oma elämä tasapainoon. Ilman virikkeitä ulkopuolisesta maailmasta, koulunkäynti alkaa tuntumaan liialliselta puurtamiselta.

Juhlat ja muut vapaa-ajan toimet myös lisäävät opiskelijoiden välistä yhteishenkeä ja tätä kautta tavoitteena on saada opiskelumotivaatiota korkeammalle. Tällä hetkellä näkyvintä toimintaa on Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun salibandysarjan pyörittäminen ja erilaisten juhlien järjestäminen.

Jos mielessäsi pyörii ajatuksia siitä miten toimintaa voisi lisätä ja kehittää, ota ihmeessä yhteyttä hallituksen vapaa-aikavastaavaan niin viedään asiaa eteenpäin.

Koulutuspoliittinen sektori

Koulutuspoliittinen (kopo) toiminta kattaa periaatteessa kaiken ammattikorkeakoulutukseen liittyvän. Esimerkkeinä opintosuunnitelmiin, koulutuksen laatuun, opintojen ohjaukseen ja opiskelijan oikeusturvaan liittyvät asiat.

Koposektorin perusideana on edistää ja kehittää opiskelijan opiskeluedellytyksiä niin käytännön kuin strategisten visioiden tasolla. Koulutuspolitiikkaa tehdään yhteistyössä ammattikorkeakoulun, koulutusyksiköiden, SAMOK ry:n ja koulutusalajärjestöjen kanssa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Eri alojen opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen kopotoimintaan on tärkeää hyvän kattavuuden, tiedonvälityksen ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi. Tämän mahdollistamiseksi EKAMKO on perustanut kopojaoston, joka kootaan joka vuosi koulumme opiskelijoista.

Jos sinulla on koulutukseen liittyviä kysymyksiä tai ongelmia, niin ota yhteys kopovastaavaan. Pyrimme etsimään parhaan mahdollisen ratkaisun näihin ongelmiin.

5. Tutor-toiminta

Tutor-toiminnan perustarkoituksena on organisoida ja johtaa koko EKAMK:n tutortoimintaa. Tämä pitää sisällään päivittäisen toiminnan pyörittämisen (yksiköiden sisäistä toimintaa lukuun ottamatta), kouluttamisen, uusien tutoreiden valintaan liittyvät asiat sekä yhteydenpidon tutoreille tärkeisiin sidosryhmiin.

Käytännön toimintaa pyörittää tutorvastaavan johdolla tutorjaosto, johon kuuluu jokaisen yksikön päätutor. Se kokoontuu noin kerran kuukaudessa käsittelemään jaoston tehtäviin kuuluvia asioita.

Tutortoiminnan rahoitus koostuu pääasiassa koulun tuesta, mutta opiskelijayhdistys käyttää toiminnan pyörittämiseen myös omaa rahaa.

Mikäli kysyttävää tutortoiminnasta ilmenee tai haluat antaa palautetta/parannusehdotuksia, ota yhteys EKAMKO:n tutorvastaavaan tai oman yksikkösi päätutoriin.

6. Järjestöpoliittinen toiminta

Opiskelijayhdistyksen järjestöpoliittisen toiminnan tavoitteena on luoda Etelä-Karjalan ammattikorkeakouluun vahva ja toimiva opiskelijatoimintakulttuuri, vahvistaa ja tukea koulutusalajärjestöjä sekä yhtenäistää palveluita, toimintatapoja ja toimikenttää koko ammattikorkeakoulussa.

Järjestötoiminnan tavoitteena on auttaa luomaan koulutusalajärjestön niihin yksiköihin, joissa sitä ei vielä ole. Olemassa olevien koulutusalajärjestöjen toimintaa pyritään vahvistamaan ja tukemaan. Kaikille ammattikorkeakoulun uusille opiskelijoille tiedottaminen EKAMKO ry:n toiminnasta on ensisijaisen tärkeää.

Opiskelijayhdistys tekee yhteistyötä lähialueen muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijayhdistysten kanssa sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan kanssa.

7. Tiedotustoiminta

Tiedotustoiminnan tehtäviä ovat mm. www-sivujen ylläpitäminen, tiedotuslehden julkaiseminen ja sidosryhmätiedottamisen hoitaminen.

Mikäli olet kiinnostunut mihin tahansa yllämainittuihin tehtäviin liittyvästä, ota yhteyttä. Apua kaivataan aina esimerkiksi lehden toimitukseen ja taittoon liittyvissä asioissa.

8. Ura ja rekrytointi

Urrevastaavan tehtävät:

  • Messuosallistumiset ja messujen/tilaisuuksien järjestäminen
  • (mm. työelämäpäivät)
  • Alumni- ja mentortoiminnan käynnistäminen ja toteuttaminen
  • Alakohtaiset tilaisuudet ja excursiot
  • ”miten hakea menestyksellisesti työtä” – koulutuksen järjestäminen
  • HOPSin laadinta- sekä päivitystuki opiskelijoille
  • Portfolio- laadintatuki opiskelijoille
  • Opiskelijaedustus ammattikorkeakoulun työasioihin liittyvissä työryhmissä
  • Yhteistyön tekeminen rekryasioista vastaavien opettajien kanssa
  • EDUNVALVONTA!!!

Käy tutustumassa koulun rekrytointipalveluun osoitteessa http://rekry.ekamk.fi ja jätä henkilötietosi mahdollisia työnantajien yhteydenottoja varten.

Jos kaipaat apua työelämään liityvissä asioissa, älä jää miettimään, vaan ota yhteyttä EKAMKOn hallituksen urrevastaavaan niin ratkotaan yhdessä ongelmat

Ura- ja rekrytointivastaava
urre@ekamko.net